Lähde

Lähde

maanantai 15. kesäkuuta 2015

SELKÄMEREN KANSALLISPUISTO

13.6.2015 retkeilimme Selkämeren kansallispuistossa Meri-Porissa. Sää oli erittäin kaunis, aurinko paistoi ja lämmintä oli 14 astetta. Tuuli kävi vienosti. Herrainpäivien luontopolun lenkki on arviolta noin kilometrin mittainen ja kovana hiekkapohjapolkuna erittäin helppo kävellä. Kipusimme polun varrella sijaitsevaan lintutorniin, josta saimme seurata, kuinka lokit häätelivät reviiriltään pois ruskosuohaukkaa. Iso petolintu liiteli uljaasti. Esteettömältä luontotornilta puolestaan voimme seurata ylämaan karjan laiduntamista. Satuimme paikalle kreivin aikaan, sillä karjan omistaja oli juuri tuomassa nautalastin isolla autolla rannikolle laitumelle. Mahtavia eläimiä ja kuinka onnellisia ne olivatkaan päästessään laajoille laitumille ! Mylvähtelivät innoissaan tervehdykseksi jo siellä oleville kavereille. 
Polulla vilahti yhtäkkiä jotain eläväistä ja vikkelää. Liuta rantakäärmeitä oli kokoontunut lämpimille kiville ja askeltemme aiheuttamasta maan tärinästä pelästyen vipelsivät puskaan. Saimme kuitenkin muutamasta hyviä kuvia.
Selkämeren kansallispuisto omalta osaltaan suojelee maailman meriä. On hienoa, ettei ihminen voi kaikkea maailmassa pilata. Toivottavasti !



Ylämaan nauta mylvii




Näkymä ulapalle



Rantakäärme, Natrix natrix






Videolinkki: https://www.youtube.com/watch?v=KJtgkLFZ7yc

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti