5.6.2016 ISO-VUORIJÄRVEN RETKEILYREITISTÖ, LÄNSI-SUOMEN LÄÄNI, ORIVESI
KESÄKUUN ALUN RETKEMME SUUNTAUTUI ORIVEDELLE, ISO-VUORIJÄRVELLE.
REITISTÖ SIJAITSEE KANTATIE 66 LÄNSIPUOLELLA 13 KM ORIVEDELTÄ POHJOISEEN. REITTI KULKEE KALLIOISELLA ETELÄRANNALLA JA JATKUU VIITOITETTUNA ERÄMÄÄLUONTOON.
PIRKANMAAN AINUTLAATUISIIN NÄHTÄVYYKSIIN KUULUVAT SIELLÄ NÄHTÄVÄT RIIPPUKALLIOT JA LUOLA.
POLKU KIERTÄÄ KIRVESJÄRVIEN JA SALMIJÄRVEN KAUTTA.
REITIN VARRELLA ON YKSI NUOTIOPAIKKA JA YKSI LAAVU.
KÄVELIMME RAUHAISAA METSÄPOLKUA PITKIN LÄHELLE JÄRVEN RANTAA. PYSÄHDYIMME IHAILEMAAN HUIKEITA NÄKYMIÄ RIIPPUKALLIOLTA. HIEMAN JÄNNITTI ISTUA JAKKARALLA KALLION KIELEKKEELLÄ. JOS VAIKKAPA OLISI KEIKAHTANUT SUINPÄIN ALAS JÄRVEEN.
KALLIOLTA LASKEUDUIMME JYRKÄHKÖÄ POLKUA PITKIN RANTAAN. RIIPPUKALLION ALLA ON PIDETTY NUOTIOTA, SEINÄMÄT OVAT MUSTUNEET.
TÄLLÄ RETKELLÄ EMME TEHNEET TULIA MIHINKÄÄN VAAN JYRSIMME MUUTEN EVÄITÄ.
REITTI ON NELJÄ KILOMETRIÄ PITKÄ JA SEN VARRELLA ON VARMASTI PALJON MIELENKIINTOISTA NÄHTÄVÄÄ JA KOETTAVAA. MEILLE RIITTI TÄLLÄ KERTAA KUITENKIN ALHAALLA RANNALLA KÄYNTI.
Näkymä Iso-Vuorijärvelle riippukallion kielekkeeltä
Kolo kallionkielekkeen alla
Videolinkki
ISO-VUORIJÄRVI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti