OLOSUHTEET SILLOIN OLIVAT SEN SYNTYMISELLE OTOLLISET. PUUAINES OLI SISÄLTÄ LÄMPIMÄN PUOLELLA JA ULKONA EHKÄ 6 ASTETTA PAKKASTA. SIINÄ TILASSA OKSASSA ASUSTAVA SIENIRIHMASTO VAPAUTTAA KOSTEUTTA, JOKA JÄÄTYY SADASOSAMILLIMETRIN VAHVUISIKSI PILAREIKSI. VOISINPA MELKEIN SANOA, ETTÄ HIUSJÄÄ ON KAUNEIN NÄKEMÄNI ILMIÖ LUONNOSSA. SITÄ PÄÄSEE NIIN ÄÄRIMMÄISEN HARVOIN NÄKEMÄÄN.
Kirjoitan blogiin luontoretkistä. Pääasian muodostavat musiikilliset kuvaesitykset. Kohteet: lähiluonto, luontopolut, luonnonsuojelualueet ja kansallispuistot. Helppokulkuisten reittien ja polkujen esittely. 60+ vuotiaan luontoelämyksiä.
Lähde
tiistai 19. elokuuta 2014
HIUSJÄÄ
NOKIAN SIUROSSA VAUNUVUOREN LUONNONSUOJELUALUEELLA REHOTTAA PÄHKINÄPENSAITA. VUOREN PÄÄLLÄ LEPÄILEE SULOINEN PIENI SUOLAMPI. OLEMME TARPONEET VUOREN MAASTOSSA USEITA KERTOJA. YKSI REISSU ON YLITSE MUIDEN, 26.2.2014. PÄHKINÄPENSASLEHDOSSA HAVAITSIMME MAASSA JA VÄHÄN YLEMPÄNÄKIN OKSISTOSSA HIUSJÄÄTÄ !
OLOSUHTEET SILLOIN OLIVAT SEN SYNTYMISELLE OTOLLISET. PUUAINES OLI SISÄLTÄ LÄMPIMÄN PUOLELLA JA ULKONA EHKÄ 6 ASTETTA PAKKASTA. SIINÄ TILASSA OKSASSA ASUSTAVA SIENIRIHMASTO VAPAUTTAA KOSTEUTTA, JOKA JÄÄTYY SADASOSAMILLIMETRIN VAHVUISIKSI PILAREIKSI. VOISINPA MELKEIN SANOA, ETTÄ HIUSJÄÄ ON KAUNEIN NÄKEMÄNI ILMIÖ LUONNOSSA. SITÄ PÄÄSEE NIIN ÄÄRIMMÄISEN HARVOIN NÄKEMÄÄN.
OLOSUHTEET SILLOIN OLIVAT SEN SYNTYMISELLE OTOLLISET. PUUAINES OLI SISÄLTÄ LÄMPIMÄN PUOLELLA JA ULKONA EHKÄ 6 ASTETTA PAKKASTA. SIINÄ TILASSA OKSASSA ASUSTAVA SIENIRIHMASTO VAPAUTTAA KOSTEUTTA, JOKA JÄÄTYY SADASOSAMILLIMETRIN VAHVUISIKSI PILAREIKSI. VOISINPA MELKEIN SANOA, ETTÄ HIUSJÄÄ ON KAUNEIN NÄKEMÄNI ILMIÖ LUONNOSSA. SITÄ PÄÄSEE NIIN ÄÄRIMMÄISEN HARVOIN NÄKEMÄÄN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti