Kirjoitan blogiin luontoretkistä. Pääasian muodostavat musiikilliset kuvaesitykset. Kohteet: lähiluonto, luontopolut, luonnonsuojelualueet ja kansallispuistot. Helppokulkuisten reittien ja polkujen esittely. 60+ vuotiaan luontoelämyksiä.
Lähde
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTO
HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTO LÄNSI-SUOMI PIRKANMAA RUOVESI. PUISTO MUODOSTUU ROTKOLAAKSOISTA JA JYLHISTÄ KALLIOISTA. SUOSITUIN RETKIKOHDE ON HELVETINKOLU, JOSSA MEKIN PATIKOIMME ERÄÄNÄ PÄIVÄNÄ. PÄIVÄRETKIKOHTEENA SE ONKIN OIKEIN IHANTEELLINEN. POLKUJA ON HELPPO KULKEA, PAIKOIN ON KOVAPOHJAISTA MAATA JA SUURIN OSA POLUISTA ON PUUSTA RAKENNETTUA "SILTAA". NÄIN KIVIKKOISILLA, KALLIOISILLA JA JYRKILLÄKIN MAASTOKOHDILLA PÄÄSEE KIVUTTOMASTI ETENEMÄÄN. ALAS ROTKON POHJALLE, JÄRVEN RANTAAN JOHTAVAT MELKO PITKÄT RAPPUSET, JOTKA VARSINKIN YLÖS TULLESSA PANIVAT MEIKÄLÄISET PUUSKUTTAMAAN JA ISTAHTAMAAN HENGÄHDYSTAUOILLE. ALHAALLA RANNASSA ON SIEVÄ PÄIVÄTUPA, JOSSA VOI NAUTTIA EVÄITÄÄN.
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
TORRONSUO
TORRONSUON KANSALLISPUISTOSSA 3.10.2014. TÄMÄ KANSALLISPUISTO SIJAITSEE FORSSAN TAMMELASSA. SINNE ON OPASTEET VALTATIELTÄ 2. SUOTA ENNALLISTETAAN JA PARANNETAAN PATOAMALLA PUROJA. MEIDÄN RETKIPÄIVÄMME OLI HARMAA, AURINGOTON, MUTTA TYYNI JA RENTOUTTAVA. LÄMPÖTILA OLI +16 ASTETTA. KURJET OLIVAT JO JÄTTÄNEET SUON. NÄIMME VAIN NELJÄ KORPPIA TEMMELTÄMÄSSÄ ETÄÄLLÄ. PUISTON KAIKKIA ERIPITUISIA REITTEJÄ LIIKUTAAN PITKOSPUILLA. 200 METRIN MATKAN NÄKÖALATASANTEELLE SAAKKA PÄÄSEE HELPOSTI VAIKKA LASTENRATTAIDEN KANSSA TAI PYÖRÄTUOLILLA. PARKKIPAIKAN LÄHELLÄ ON 17 METRIN KORKUINEN LUONTOTORNI JA NUOTIOPAIKKA. RAHKASAMMALET HÄIKÄISEVÄT UPEILLA VÄREILLÄÄN.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)