SUOJAISASSA POUKAMASSA KORENNOT PITIVÄT SUURELLA JOUKOLLA ILKAMIAAN. NIIDEN VÄRIT OVAT HURMAAVAN KAUNIIT.
Kirjoitan blogiin luontoretkistä. Pääasian muodostavat musiikilliset kuvaesitykset. Kohteet: lähiluonto, luontopolut, luonnonsuojelualueet ja kansallispuistot. Helppokulkuisten reittien ja polkujen esittely. 60+ vuotiaan luontoelämyksiä.
Lähde
tiistai 23. syyskuuta 2014
SYYSPÄIVÄ
VIETIMME 18.-19.9. 2014 PÄIVÄT VILJAKKALAN POHJANLAHDELLA JA PLÖKKISAARESSA. LAHTI ON KAUTTAALTAAN HYVIN MATALAA, N. 1,3 M, PAIKOIN VETTÄ ON VÄHEMMÄNKIN. ISO SAARI SUOJAA LAHTEA SELÄLTÄ PUHALTAVILTA TUULILTA. SOUTELIMME HILJALLEEN LAHDELLA JA SAAREN YMPÄRI. YHTÄKKIÄ JOSTAIN KANTAUTUI MUUTAMA HURJA RÄÄKÄISY JA HAVAITSIMME ILOKSEMME PAIKALLA OLEVAN HARMAAHAIKARAN. SEN KALASTUSTA JA LENTOA OLI MIELENKIINTOISTA SEURATA. SAALISTA VAANIESSAAN SE SEISOI KUIN PATSAS JA LENNOSSA KAULA OLI HASSUSTI ÄSSÄNÄ.
SUOJAISASSA POUKAMASSA KORENNOT PITIVÄT SUURELLA JOUKOLLA ILKAMIAAN. NIIDEN VÄRIT OVAT HURMAAVAN KAUNIIT.
SUOJAISASSA POUKAMASSA KORENNOT PITIVÄT SUURELLA JOUKOLLA ILKAMIAAN. NIIDEN VÄRIT OVAT HURMAAVAN KAUNIIT.
tiistai 16. syyskuuta 2014
SEITIT
SYYSKUUN 11. PÄIVÄNÄ TEIMME SIENI- JA KUVAUSRETKEN SAVINVUORELLE. OLIMME LIIKKEELLÄ AAMUPÄIVÄLLÄ, JOLLOIN SYKSYINEN USVA LEIJUI TIHEÄNÄ KUIVAN KANGASMETSÄN YLLÄ. TARKOITUKSENA OLIKIN SAADA KUVATTUA USVAN KAUNISTAMIA HÄMÄHÄKINSEITTEJÄ. TODEN TOTTA, NIITÄHÄN SIELLÄ RIITTI !
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)